Tuuli

Ei enää kolotusta
mahtavemman tuulen odotusta
ja unelmien kaipuuta

nyt on lähtö tuntemattomaan
pitkään tiehen loputtomaan


Sillä minusta

tulee tuo mahtavempi tuuli

Ennen kuin huomasinkaan, olin rakastunut elämään.

ilman karttaa, kompassia
näkymätöntä tietä kävellen
hennosti, mutta varmasti

askeleet

vieden vain eteenpäin
menneisyys unohduksissa
ja tulevaisuus haaveissa


mitään muuta en tarvitsekaan

Yksin

Ihminen on loppujen lopuksi yksin. Ei ole toista ihmistä, joka olisi kokenut ja tuntenut samoja asioita. Kukaan muu ei näe asioita tai suhtaudu niihin aivan samalla tavalla. On olemassa yhtä monta maailmaa kuin on mieltäkin. Näiden takia emme voi ymmärtää toisiamme täysin. Vähemmän tai enemmän.
Tästä huolimatta pystymme välittämään toisistamme koko sydämellämme, mikä on kiehtovaa.

Olen onnellinen.

Rampa tuuli

Sieltä taas itseni löysin
kolosta syvästä, joskus hiidenkirnusta

hyörin ja pyörin
paikakseni, kodikseni luulin

sieltä joskus nousin
maailmaa ympärilläni vilkaisin, kuvittelin
haaveilin

sillä se oli ainut onneni
nähdä ja kuulla

sillä en uskaltanut
kotikonnuilta, kolosta lähteä
kokea ja tuntea

en uskaltanut

en

en voinut
mistään otetta saada
kestään
edes sinusta

jotta näkisin ja kuulisin
kokisin ja tuntisin.



Sieltä taas itseni löysin
kolosta

mahtavempaa tuulta odottamassa.

Olen tuulenvire
en tuo myrskytuuli pauhaava, vaahtopäiden synnyttäjä
enkä äkillinen puhuri, joka hattusi vie
vaan tuulenvire, joka vehnäpeltoja tanssittaa
metsässä puunrunkoja hyväilee
läpi tunturien vaeltaa


Olen kaikkialla ja en missään, muotoa vailla
sitä etsimässä, loputtomalla elämäntiellä


mutta kuule, kuuntele
kun koivunlehtien kautta puhun
joskus tuulikelloissa kainosti laulan
välillä ikkunoiden läpi hiljaa itken


on silti sinun päätöksesi tulkitsetko
monia kieliäni


ja kun sinut kohdatessani
viereltäsi hiipiessäni, hiuksiasi hipaisen


on silti sinun päätöksesi käännytkö
suuntaani, tuulensuuntaani
ja kenties seuraatko
näkymättömiä askeliani






Ja näin blogin nimi vaihtuu, ulkoasun muokkaus yksilöllisemmäksi on seuraava etappi (joskus!). :)
Saanko esittää teille, Tuulenvireen satuja!

Omaa itseäni etsimässä,
kuka olisi arvannut, että se olisi näin vaikeaa?

Asemalla

Junan suruhuuto
merkkinä eroaviin käsiin
muistoihin katkeaviin

ja niistä tärkeimmät
sullottuina matkalaukkuihin

ja niiden joukossa
myös sinun muistosi

meidän muistomme
meidän kätemme


ne eroavat


sanon,
vilkutathan nyt
muistathan sitten
tulethan vielä,
ajattelen.


Ja niin

höyryinen kaipuu vain jää
kun rautainen tuuli sinut vie

Onni

Sateenkaari lattialla
käsi ikkunalla

kiinni saanut en
mutta löysin sen

tuon onnen
yksinkertaisen

Meri

Tyhjiä kyyneleitä

mistä tietäisin vaikka
ympärilläni olisi meri

Kaarnalaiva

Isompien kättösten neuvoja
noudattaen sinut veistin

Kaarnasta veneen
tikusta maston
ja lehdestä purjeen asetin

Haaveeni
unelmani
siihen tohkeissani luotin



Mutta kukaan
ei maininnut etten
mahtuisi myös mukaan.



Pieni kaarnalaiva,

mitä vetten tuolla puolen
tulet näkemään?

Pieni kaarnalaiva,

pitääkö minun tulla
jälkeesi omia polkujani
yksin?


Haaveistani
unelmistani
erossa...

Sumu

Edessäni sumu,
sinulle ehkä usva

tuon tyynen järven
pinnalla enteilee

tulevaisuuden,
elämän humu.

Ei yksityiskohtia
edessä olevasta,
vain aavistuksia
huomisesta tulevasta.


Jokaisen rikkomattomalla
pinnalla enteilee

tuntematon,
oma sumu.



Istutaanko veneeseen ja
soudetaan huomiseen?

Omia teitään

kaksin

toinen paljain jaloin, toinen sukkasin
omia teitään astelivat

ei onnet kahlittuina toisiinsa,
vaan katseen päästä
tepastelivat
 

vapaita toisiltaan
vapaaehtoisina toisilleen

Sitä tahtoo vain hyvää, mutta pieni ihminen
ei aina ymmärrä miten sen saa aikaan.
Syntyy vääriä valintoja,
vääriä tulevaisuuksia.

Majailen

Päivät pitkät haaveissani
majailen, kanssasi
hymyilen

aina tilaisuuden tullen
siellä käväisen, onnessani
oleilen


Mutta pelossa mietin,

onko tämä turhaa
ajan hukkaa

joku muuko ajatuksiisi, sydämeesi
muuttaa


Uskallanko haaveitteni ovea
enää koputtaa



Viime syksyltä, jostain kumman syystä nyt vasta pistin tänne. :o

Lokki.

Elämä on yksinkertaista, mutta se esiintyy meille
monimutkaisena, jonka usein vain huomaamme.

Kun näen muiden kulkuneuvojen väistävän sivulle ambulanssien ja paloautojen pyyhältäessä ohitse, minua hymyilyttää.
Ihmiskunta on välillä ihmeellinen, se pystyy yhteistyöhön.
Sitähän olemme, yhteiskunta.

:)

Olisiko aivan ylimielistä sanoa, että
tiedän mitä se on,
kokematta, tuntematta?

Unituttuja

Mukavimmat unet ovat niitä, joissa minua ei tunneta.
Tuttuja kasvoja ei ole. On vain unituttuja, joita en todellisuudessa tiedä.
Joskus tuntuu kuin he olisivat kuitenkin olemassa jossain päin maailmaa.
Minäkin olen, unessa ja todellisuudessa.
Joskin vain olen eri muodoissa, eri paikoissa.
Vapaana kaikesta, muiden ajatuksista, omasta menneisyydestä, odotuksista.
On vain se hetki. On vain sen hetken unituttuja.

Älkää tulko uniini, en tahdo niistä lisää todellisuuksia.
Vaikka toivoisinkin niiden olevan.

Siksi ne ovatkin vain unia.

Kun vain opit olemaan, kyllä sinut joku huomaa.

II

Minä sen päätän.
Päätöksen ja langan päätän.
Heitän sen pois.



Mitähän se mahtoi olla?
Jotain turhaa kai.
Roskikseen se siis kuuluu,

eikä nyt tarvitse kierrättää. :)

I

Joskus ajatuksista kertyy niin iso ja sotkuinen pallo, ettei niitä pysty kellekään kertoa.
Ne kertyvät epäilyksistä, kysymyksistä, odotuksista... toinen toisiinsa punottuina.
Halu kertoa on ylitsepääsemätön, mutta toisinaan helpommalta tuntuu pitää ne itsellään.

Enkö voisi heittää sitä palloa roskikseen?

Sitä päivää

Hyvää ystävänpäivää, eritoten lukijoille... :)

Profiilikuvan vaihto

Tämmöinen kuva tuli tuherrettua tänne kun edellinen kuva ei oikein ulkoasuun sopinut (perfektionistin vikaa?). Postasin tänne myös sen takia erikseen, että se näkyisi isompana. :)
Omasta mielestäni onnistui oikein hyvin, tosin silmälasit puuttuvat... ei muuten näyttäisi luonnolliselta.
Tai sitten en vain tykkää piirtää niitä omakuviin. :P

Onko sekin lohduttamista,
kun on vain siinä, vierellä
ja kuuntelee?

Jo

Välitämme jo toisistamme.
Emme vain ole vielä tavanneet.
Tutustuneet.
Tunteneet.

En välttämättä usko Jumalaan, mutta uskon hyvään.
Toisaalta ne ovat mielestäni sama asia.

Jos ihminen oppii, että onnellisuus lähtee sisimmästään, niin mihin toista puolikasta tarvitaan? Perinteisenä romantikkona se ei taida omalta osaltani onnistua, vaikka ajatus kutkuttaakin. :)
Ei pidä unohtaa, että ihminen on sosiaalinen eläin, joten tuo ei ole ihan helppoa. Tarvitsemme läheisiä, ei pelkästään, että olisimme onnellisia vaan ollaksemme vuorovaikutuksessa jakaen arjen ilot ja surut.
Mutta entä puoliso? Jos meillä on ystäviä, niin eikö se ole tarpeeksi?
Luulenpa, että vastaus tähän piilee jossain paljon konkreettisimmissa asioissa.

Kommentit

Ne monet kommentit jotka jätin sanomatta, jos selittäisin ne nyt,
olisit jo ne hetket unohtanut.
Ainakin minua huvitti, ehkä vieläkin.

Rauhassa

Kirjoittaminen on paljon helpompaa.
On aikaa ajatella oikeita sanoja, pieniä yksityiskohtia.
Ettei satuttaisi toista.

Joskus siinäkään en onnistu.

Heipähei!
Päätinpä lopulta perustaa oman blogin. Lähiaikoina mieleen on tullut monenlaisia mietinnänaiheita ja ne ovat asioita, joita en välttämättä kellekään halua sanoa suoraan. Ehkä pelkään etten ole tyytyväinen kuuntelijan reaktioon? Sitä ongelmaa sitten vaan parantelemaan.
No, oma blogi siis tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta purkaa joitain ajatuksia. Laitan tänne varmaan myös omia tekeleitä ja muuta sälää, katsotaan nyt mitä tästä tulee. Toivottavasti jotain hienoa.
Ja toivottavasti mahdolliset kielioppivirheet eivät häiritse kovin paljon.