Yksin

Ihminen on loppujen lopuksi yksin. Ei ole toista ihmistä, joka olisi kokenut ja tuntenut samoja asioita. Kukaan muu ei näe asioita tai suhtaudu niihin aivan samalla tavalla. On olemassa yhtä monta maailmaa kuin on mieltäkin. Näiden takia emme voi ymmärtää toisiamme täysin. Vähemmän tai enemmän.
Tästä huolimatta pystymme välittämään toisistamme koko sydämellämme, mikä on kiehtovaa.

Olen onnellinen.

Rampa tuuli

Sieltä taas itseni löysin
kolosta syvästä, joskus hiidenkirnusta

hyörin ja pyörin
paikakseni, kodikseni luulin

sieltä joskus nousin
maailmaa ympärilläni vilkaisin, kuvittelin
haaveilin

sillä se oli ainut onneni
nähdä ja kuulla

sillä en uskaltanut
kotikonnuilta, kolosta lähteä
kokea ja tuntea

en uskaltanut

en

en voinut
mistään otetta saada
kestään
edes sinusta

jotta näkisin ja kuulisin
kokisin ja tuntisin.



Sieltä taas itseni löysin
kolosta

mahtavempaa tuulta odottamassa.

Olen tuulenvire
en tuo myrskytuuli pauhaava, vaahtopäiden synnyttäjä
enkä äkillinen puhuri, joka hattusi vie
vaan tuulenvire, joka vehnäpeltoja tanssittaa
metsässä puunrunkoja hyväilee
läpi tunturien vaeltaa


Olen kaikkialla ja en missään, muotoa vailla
sitä etsimässä, loputtomalla elämäntiellä


mutta kuule, kuuntele
kun koivunlehtien kautta puhun
joskus tuulikelloissa kainosti laulan
välillä ikkunoiden läpi hiljaa itken


on silti sinun päätöksesi tulkitsetko
monia kieliäni


ja kun sinut kohdatessani
viereltäsi hiipiessäni, hiuksiasi hipaisen


on silti sinun päätöksesi käännytkö
suuntaani, tuulensuuntaani
ja kenties seuraatko
näkymättömiä askeliani






Ja näin blogin nimi vaihtuu, ulkoasun muokkaus yksilöllisemmäksi on seuraava etappi (joskus!). :)
Saanko esittää teille, Tuulenvireen satuja!